Rakas Zen Master,

Meidän ensimmäinen kohtaaminen tapahtui Mbarin terassilla. Tulit juttelemaan mulle ja ystävälleni. Muistan, kuinka hurmioiduin sun tavasta puhua. Sun silmät oli maailman kilteimmät ja sielukkaimmat, mitä olin koskaan nähnyt.

Mä seurustelin silloin, mutta muistan kuinka ihastuin suhun ja se oli nuorelle minulle hämmentävää ja jännittävää.

Kun olin eronnut silloisesta poikaystävästäni, halusin ottaa suhun yhteyttä. Aikaa ensitapaamisestamme oli mennyt lähes vuosi, mutta tuntui, että meidän täytyi tavata.

Sä olit mua aika paljon vanhempi. Se oli mulle uusi ja kiehtova juttu. Olit nähnyt jo paljon maailmaa. Olit sinut itsesi kanssa. Tiesit, mitä teit elämässäsi.

Sun kautta opin paljon musiikista, itsensä kuuntelemisesta ja zenistä. Opetit, että elämää voi elää just niin kuin itse tahtoo elää, satuttamatta muita. Opetit rehellisyyttä ja sitä arvostan.

Sun kautta mä heräsin tähän elämän moninaisuuteen. Sun kautta näin miten erilaisia tapoja olla ja elää on. Sä olit ihana esimerkki siitä, että asiat järjestyy ja liika stressaaminen ei vie asioita eteenpäin.

Me ei oikeestaan seurusteltu. Me tapailtiin. Se oli mulle tosi uutta ja oisin halunnut silloin, että oltaisiin oltu eksklusiivisesti yhdessä. Mulle tuli pienenä yllärinä silloin, että tapailit muitakin. Se oli mun alitajunassa tiedossa, mutta en silloin osannut puhua ja ilmaista tunteitani. Sä olit mulle tosi merkittävä ihminen silloin. Koen, että maailmankaikkeus johdatti meidät toistemme luo ja meidän oli tarkoitus hetken aikaa tutustua toisiimme ja oppia toisiltamme. Tai ehkä enemmän mä opin sulta.

Ne muutamat kuukaudet sun seurassa oli jännittäviä ja kokonaisvaltaisia nuorelle Larzille.

Vieläkin kun nään sun kasvot mielessäni, mulle tulee hymy huulille. Sun elämää täynnä olevat silmät ja kaunis hymy ovat ainutlaatuisia.

Pysy just tollasena!

Rakkaudella,

Sun Kaunis

PS. Sun tekemä tahini oli parasta!