Luku 9. Kirjeitä ex-miehilleni

Rakas Nalle,

pitkään toivoin, että tätä kirjettä mun ei tarvitsisi kirjoittaa. Meidän rakkaustarina oli lyhyt, mutta sitäkin voimakkaampi. Sun ensimmäinen viesti deittisovelluksessa meni näin: ” Vallilassa tuoksuu kaffe!”. En ollut juurikaan käynyt tindertreffeillä ja olinkin vähän skeptinen koko konseptista. Sun kanssa viestiteltiin jonkun aikaa ja siinä tuli fiilis, että onpas ainutlaatuinen heppu ruudun toisella puolella. Meidän ensimmäiset treffit kesti koko päivän ja lopulta päädyttiin sun luokse teelle. Ja ne oikeasti oli teet. Lähdin vielä keskellä yötä polkemaan Vallilasta kotiin. Pyöräilin virne naamalla ja olin täysin sun pauloissa. Ensimmäisten treffien jälkeen olin täysin varma, että me tullaan vanhuksina vielä hölmöilemään yhdessä.

Se syksy oli mulle pysähtymisen paikka. Olin tehnyt lähes tauotta koko vuoden töitä ja olin uupumuksen partaalla. Kun syksy jatkui ja mulla työt rauhoittui, jouduin kohtaamaan itseni ja tajusin, että olen hieman pihalla. Kaipasin sulta tukea ja en ehkä täysin sitä saanut. Olit läsnä ja kuuntelit, mutta toivoin, että sä olisit antanut mulle vastauksia. Se ei tietenkään ollut se, mitä tarvitsin. Olisin kaivannut ymmärrystä, mutta tuntui, että et halunnut vierellesi ihmistä, joka ei ole vielä valmis. Sekin on täysin ymmärrettävää. En syytä sua.

Sun mieli ja ajatukset on täysin oma sokkelo, johon mä olisin halunnut tutustua vielä paremmin. Olet kiehtova omantienkulkija ja ajattelet maailmaa aina ”outside of the box”. Siihen sinussa ihastuinkin. Sanoit kerran, että toivot parisuhteelta kahden ihmisen välistä maailmaa, jonka ne kaksi ihmistä rakentaa. Se, oli kauniisti sanottu ja sen olen ottanut mun ohjenuoraksi elämään. Kiitos siitä!

Sä sait mut tutkimaan minuuttani ja sitä, kuka mä olen ja mitä mä haluan elämältäni. Sait mut myös maalaamaan, josta on tullut minulle erittäin rakas harrastus. Mä olin sun luona, kun olit duunissa ja päätin maalata. Tulit kotiin ja mä olin työn touhussa. Kivasti pidätit sun naurua mun ensimmäiselle ”teokselle”. Varmaan muistat sen tekeleen. Sehän oli aivan surkea, mutta se oli tärkeä ensiaskel.

Meidän suhteen loppuminen tuli mulle täysin puskista. Ensimmäistä kertaa elämässäni mut jätettiin. Muistan kun tulit mun luokse, etkä riisunut takkia pois. Jäit istumaan tamineissasi ja palautit avaimen. Se ilta oli täynnä itkua ja surua. Olin pitkään todella surullinen ja luulin, etten tule pääsemään susta koskaan yli. Kauan siinä kestikin. Lähes vuosi. Ajattelin monta kertaa, että sä vielä muutat mielesi ja haluat mut takaisin sun elämään. Toivoin ja toivoin.

Niin sen ei kuitenkaan ollut tarkoitus mennä. Pohdin paljon mikä meidän suhteessa meni pieleen. Ehkä oltiin liian eri vaiheissa elämiämme ja ei sen takia kohdattu täysin. Uskon, että kaikella on tarkoitus ja myös tällä suhteella ja erolla. Meidän eron jälkeen olin pitkään yksin ja se oli mun elämän kannalta tosi tärkeää.

Sain toteuttaa itseäni enkä ollut kenellekään tilivelvollinen. Sain olla itsekäs ja opetella rakastamaan taas itseäni juuri tällaisena.

Meistä olisi voinut tulla se ”täydellinen” pari. Siinä olisi ollut ainekset, jos oltaisiin oltu molemmat täysin kartalla omasta itsestämme. Sun kanssa tajusin, että tärkeintä tässä maailmassa on rakastaa itseään ja sitä kautta muita.

Sä jäit mun elämään. Tullaan varmasti vielä olemaan yhteydessä ja pysymään ystävinä. Olit ja olet tärkeä ihminen mun matkalla. Kiitos rakas Nalle!

Rakkaudella,

Sun Pieni

PS. ” Ajattelen, että uskon leikin ja hauskanpidon johtavan sielun puhdistumiseen.” – Erlend Loen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: